Miksi Aktivelle?

Miksi työntekijämme haluavat pysyä meillä?

Työntekijämme korostavat erityisesti seuraavia asioita syinä, miksi he haluavat pysyä Aktivella.

  • Merkityksellinen työ
  • Mahdollisuus saada vastuuta
  • Työnkuvan haastavuus
  • Ammattitaitoiset ja ystävälliset työkaverit
  • Kannustava työilmapiiri
  • Mahdollisuus kehittää jatkuvasti omaa osaamista
  • Työajan joustavuus ja osittaisen etätyön mahdollisuus
  • Ansiotaso

Millaista on Aktiven arki?

Aktivella on kaksi eri liiketoiminta-aluetta, palvelu ja konsultointi. Palvelutiimimme keskittyy markkinatiedusteluun ja myynnin tukeen suurasiakasmyynnissä. Konsulttimme tukevat asiakkaitamme uusasiakashankinnan strategiatyössä ja sen jalkauttamisessa, sekä merkittävien uusien asiakkuuksien avaamisessa Suomessa ja Euroopan markkinassa.

Asiakkaamme ovat pääsääntöisesti keskisuuria tai suuria yrityksiä, joiden myyntiprosessi on monivaiheinen. Yksittäisissä tapauksissa myös pienet, nopeaa kasvua tekevät ja kansainvälistä kasvupotentiaalia omaavat yritykset voivat olla Aktiven asiakkaita. Työnkuvamme molemmilla liiketoiminta-alueilla sisältää tiedonkeruuta, analysointia, päättäjien ja vaikuttajien kanssa neuvottelua sekä projektinhallintaa.

Työaikasi Aktivella ovat varsin joustavat. Teemme työmme pääsääntöisesti arkisin klo 8-18 välisenä aikana. Myös etätyö kotoa käsin on mahdollinen osalle työajasta. Keskimääräinen työaika on 30 h/vko.

Aktivella hyvin tehdystä työstä palkitaan aina. Epäonnistumisista ei rangaista, vaan niistä opitaan, yhdessä.

Aktivella opit, mitä suurasiakasmyynnissä menestyminen vaatii Suomessa ja Euroopan markkinoilla.

Kiinnostuitko? Katso avoimet työpaikat!

Seuraa meitä: facebook youtube linkedin